Olen nyt sitten Darwinissa. Ajettiin Pimin ja saksalaisen Judithin kanssa Cairnsista ensin Townsvilleen ja sitten lanteen. Kerran piti kaantya oikealle ja paastiin Darwiniin. Ajettiin ehka noin viisi tuntia paivassa ja sitten teltat pystyyn karavaanialueelle. Pimealla on aika vaarallista ajaa kenguruiden takia, joten ajoimme vain valoisaan aikaan. Teilla oli tasaisin valiajoin haaskalintujen ymparoimia kuolleita kenguruja. Maisema oli aika yksitoikkoista. Eramaata ja joskus muutama kukkula. Tiet olivat myos aika pitkia patkia pelkkaa suoraa. Pisimmat rekat outbackissa on yli 50 metria pitkia ja taysperavaunurekassa voi olla kolme vaunua. Huomenna on luvassa kolmen paivan opastettu matka Kakadun kanssalispuistoon. Sen jalkeen samanmoinen, mutta yhdeksan paivaa kestava matka, joka alkaa taalta Darwista ja paatyy Broomen kaupunkiin. Pim ajaa meidan auton valtieta pitkin Broomeen ja mina ja Judithin tehdaan sama taival opastetun ryhman kanssa Kimberleyn lapi. Oli ehka vahan epaselvasti sanottu, mutta on vahan paassyt suomen kieli ruostumaan, vaikka kylla sita taalla saa aina valilla puhuakin.