Pakko kai tanne on taas jotain kirjoittaa, kun ei viime kuussa nakojaan syntynyt yhtaan tekstia. Kai naita joku lukee.

Broomesta otin siis samanmoisen (kuin matka Darwin-Broome) 10-paivaisen ryhmamatkan Perthiin, jonka aikana kaydaan oppaan johdolla mielenkiintoisissa paikoissa ja kaupungeissa. Talla kertaa en tuntenut ketaan ryhmasta etukateen, mutta eipa se yhtaan haitannut. Meilla oli pieni ryhma (vain11) ja kaikki tutustuivat toisiinsa nopeasti. Pojat olivat yksi espanjainen, ranskalainen, irlantilainen ja mina. Tyttojen kansallisuudet olivat: kolme englantilaista, taiwanilainen ja saksalainen. Lisaksi meidan ryhmassa oli australialainen vanhempi pariskunta. Muutama kuva matkan varrelta:

Espanjalainen Markos lepuuttaa jalkojaan.

Ryhmakuva. Kuten vaatetuksesta huomaa, ei taallakaan aina mikaan huippulammin ole. Kaikki yllaolevat kuvat Karijinin kansallispuistosta.

Delfiini Monkey Miassa.

Juomatauko.

The Pinnacles.

 

Perthissa ja Fremantlessa vietin noin kaksi viikkoa, jonka jalkeen meidan ryhmassa olleen englantilaisen Suen kanssa paatettiin lentaa Tasmanian paakaupunkiin Hobartiin. Tasmania on osa Australiaa, yksi sen osavaltio. Siella vuokrasimme auton viideksi paivaksi ja ajelimme ympari Tasmaniaa eri kansallispuistoissa ja muissa tutustumisenarvoisissa paikoissa. Tasmania on tahan aikaan aika kylma. Meidan aikana myos useana paivana satoi, mika sotki joskus suunnitelmia. Muutama varmasti upea paikka jai kaymatta sateen takia. Tasmanian luonto on kuitenkin todella kaunis ja nakemisen arvoinen; kauniita maisemia, vesiputoksia, rantoja, vuoria ja metsaa. Jos minulla riittaa aika ja rahat, palaan Tasmaniaan viela uudestaan kesa-aikaan ennenkuin palaan Suomeen.

Tama vesiputous nayttaa yleensa talta: www.touringtasmania.info/images/2008%20JULY/2207-RUSSELL-FALLS-291.jpg. Kun me olimme paikalla vetta oli syysta tai toisesta vahan runsaammin. Paikalla oli satanut paljon edellisina paivina. Jatkoimme kavelya viela polkua pitkin ylos, mista putous alkaa. Tullessamme takaisin alas huomasimme, etta aikaisemmin taysin kuiva (tietysti sateen kastelema) polku oli nyt taysin veden vallassa. Kannoin Suen reppuselassa pahojen paikkojen yli mennessamme takaisin. Minua vesi oli nilkkojen puolivaliin.

1270 metria korkea Mount Wellington Hobartin liepeilla.

Cradle Mountain on jossain tuolla sumun ja pilvien keskella. En tieda kaipasinko niin paljon koti-Suomeen vai miksi me ajoimme keskelle lumista maisemaa.

 

Kavimme myos Kaakkois-Tasmanian Port Arthurissa, joka oli rangaistussiirtola, jonne britit ja irlantilaiset siirsivat vankejaan vuodesta 1833 aina 1850-luvulle asti. Siella olivat kaikkein pahimmat kriminaalit, ja turvatoimet seka vankien kohtelu oli kaikkein tiukinta. Nykyaan paikalla on museo, ja paljon alkuperaisia rakennuksia on pystyssa. Emme vierailleet museossa paivasaikaan, osin tyyriin hinnan vuoksi, mutta osallistuimme Suen kanssa illalla olleseen kummitusretkeen. Koko paikka olikin aika pelottava ilta-aikaan, enka siella tosiankaan olisi yksin pimealla valttamatta uskaltanut kulkea. Saimme kuulla monta kummitusjuttua, mutta yhtakaan kummitusta en mina ainakaan nahnyt. Mutta kuulemma ainakin jokainen museon iltaopas on nahnyt tai kokenut jotain "yli-luonnollista". Uskokoon ken tahtoo.

Uuuuhhhhhh!

Lensin Tasmaniassa vietetyn viikon jalkeen tanne Melbourneen, jossa siis olen nyt kolmatta paivaa. Seuraavaksi suunnitelmissa olisi paluu takaisin karnevaalihommiin taman kuun lopussa tai ensi kuun alussa.